Taas on kulunut hurjan pitkä aika edellisestä kirjoituskerrasta! Kesä oli kiireinen ja tapahtumantäyteinen, vaikka vielä äitiyslomalla tuolloin olinkin. Vietimme pikkumiehen kanssa paljon aikaa rannalla opetellen yhdessä nauttimaan auringosta, hiekasta, tuulesta ja merestä. Halusin pitää itseni kiinni työelämän syrjässä ja siihen Kalajoen Hiekkasärkillä sijaitseva Surf Centerimme tarjosi oivan mahdollisuuden.
Erityisesti SUP ajoi itsensä sisään toden teolla kuluneen kesän aikana, ja Surf Centerin henkilökunta saikin hikoilla täydet työtunnit ohjatessaan asiakkaitaan lajin pariin. Mahtui työntäyteisiin päiviin toki muutakin touhua :)
Saimme nauttia myös ihastuttavien vieraiden visiiteistä kesän aikana! Vierailukauden avasivat veli poikineen, ja auringon helliessä lomalaisia olivat rantatouhut ja suppailu kaikkien suosikkipuuhaa :) Myös pikkumiehen iki-ihana kummitäti matkasi pääkaupunkiseudulta Kalajoelle hengailemaan meidän kanssa biitsillä :)
Elokuussa saimme yökylään ihanat "yllätys"vieraat, serkkuni perheensä kera. Emme olleet tavanneet vuosiin, ja perheemme eivät olleet lainkaan tavanneet toisiaan aikaisemmin. Siitä huolimatta nautimme hauskasta ajasta yhdessä touhuten surffitouhuja, jotka veivät mukanaan niin, että kotimatkalle vieraamme lähtivät uusi perheenjäsen auton katolle kiinnitettynä :)
Elokuun lopulla perhetuttavamme Imatralta saapuivat Kalajoelle pikalomalle, ja nautimmekin yhdessä ensin upeista Venetsialaistunnelmista ja sitten uskomattoman kauniista syyspäivän retkestä Kallankareille upean Kaljaasi Ansion kyydissä.
Nyt kesäsesongin hulina on jo takanapäin ja niin on myös äitiyslomani, joka päättyi lokakuun alussa. Töihinpaluu on tapahtunut asteittain, sillä pikkumiehemme on minulla tehokkaana työparina :) Päätimme olla laittamatta häntä vielä hoitoon paitsi siksi, että halusin nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä pienen kanssa ja voin pitää häntä varsin hyvin mukana työmaailmassakin, mutta myös siksi, koska pienokaisemme on erityislapsi.
Siinä se nyt on, tuo sana jota olen tähän saakka kauhistellen piilotellut alitajuntani syövereissä.
Vaikka rakas lapsemme onkin niin onnekas, että tulee suurella todennäköisyydellä paranemaan täysin ja elämään normaalia elämää, on hän kuitenkin koko elämänsä ajan erityinen. Opettelemme vielä pitkään yhdessä tietynlaisia arkirutiineja ja teemme päivittäin hoitotoimenpiteitä. Kasvettuaan vähän isommaksi lapsemme on lopun elämänsä ajan huolehdittava tavanomaista tarkemmin omasta ruokavaliostaan ja terveydestään.
Kun poika oli vastasyntynyt ja vietimme päivämme sairaalan teholla ja vuodeosastolla, pelko lapsen vammautumisesta tai muusta sairauden tuottamasta erityistarpeesta oli lähes ylitsepääsemätön. Istuin tuntikausia vain pidellen vauvaa sylissäni, tietämättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuolloin päätin, että yhdessä kestämme mitä vain. Mutta olin silti peloissani. Ja häpeissäni. Siksi, että olin niin heikko, että pelkäsin elämää mahdollisesti vammaisen lapsen kanssa.
Nyt minun on helpompi olla näiden ajatusten kanssa, ei vain siksi, että poikamme täysi paraneminen on päivä päivältä varmempaa. Olen vihdoin alkanut ymmärtämään erityisyyden kauneuden.
Poikamme on erityislapsi. Siitä syystä häntä seurataan niin perheen kuin terveydenhoitoalan ammattilaisten toimesta tarkasti ja pidetään huolta, että hänellä on aina kaikki hyvin.
Kun oikein asiaa ajattelen, mielestäni me kaikki olemme erityisiä. Ainakin meidän pitäisi olla. Jokaisen meistä tulisi saada elämämme ihmisten täysi huomio. Ja meidän itse tulisi huomioida jokainen ihminen elämässämme.
Me voimme olla minkälaisia ihmisiä tahansa - pieniä, suuria, laiheliineja, pullukoita, upeita uraohjuksia, ikuisia keikkatyöläisiä, hyviä taloustuntijoita, surkeita säästäjiä, tavoitteellisia kunnian metsästäjiä tai tähän hetkeen tyytyväisiä sohvaperunoita. Ketään ei tulisi tuomita siitä, millaiseksi on syntynyt tai millaisen kehon elämän käänteet ovat itse kullekin tuoneet. Jokaisella pitää olla oikeus olla onnellinen.
Tärkeintä on sisältö. Ja jos sattuu olemaan niin onnekas, että on saanut sielunsa kanneksi ehjän ulkokuoren, sietää siitä olla kiitollinen ihan joka päivä.
Pidetään huolta toisistamme, me Erityiset <3
Seuraava kirjoitus tuleekin Thaimaan maankamaralta, jonne lähdemme pikkumiehen kanssa loppuvuodeksi! :)
Lopuksi ihanan iso ja aurinkoinen kiitos myös kaikille ystävillemme kuluneesta kesästä, joka tuli täyteen lämpimän aurinkoisia muistoja!
Erityisesti SUP ajoi itsensä sisään toden teolla kuluneen kesän aikana, ja Surf Centerin henkilökunta saikin hikoilla täydet työtunnit ohjatessaan asiakkaitaan lajin pariin. Mahtui työntäyteisiin päiviin toki muutakin touhua :)
Saimme nauttia myös ihastuttavien vieraiden visiiteistä kesän aikana! Vierailukauden avasivat veli poikineen, ja auringon helliessä lomalaisia olivat rantatouhut ja suppailu kaikkien suosikkipuuhaa :) Myös pikkumiehen iki-ihana kummitäti matkasi pääkaupunkiseudulta Kalajoelle hengailemaan meidän kanssa biitsillä :)
Elokuun lopulla perhetuttavamme Imatralta saapuivat Kalajoelle pikalomalle, ja nautimmekin yhdessä ensin upeista Venetsialaistunnelmista ja sitten uskomattoman kauniista syyspäivän retkestä Kallankareille upean Kaljaasi Ansion kyydissä.
Kesän surffi- ja SUP-kausi huipentui tänäkin vuonna Lauttasaaren Ympäripurjehdukseen, joka toteutettiin jälleen Tuuli Petäjä-Sirénin kotiseura-HSK:n satamassa. Mukana tapahtumassa oli ilahduttavan moni aiempina vuosikymmeninä mainetta niittänyt surffikonkari ja vesillä kuhisi mukavasti kaikentasoisia purjelautailijoita ja suppaajia.
Nyt kesäsesongin hulina on jo takanapäin ja niin on myös äitiyslomani, joka päättyi lokakuun alussa. Töihinpaluu on tapahtunut asteittain, sillä pikkumiehemme on minulla tehokkaana työparina :) Päätimme olla laittamatta häntä vielä hoitoon paitsi siksi, että halusin nauttia näistä ainutlaatuisista hetkistä pienen kanssa ja voin pitää häntä varsin hyvin mukana työmaailmassakin, mutta myös siksi, koska pienokaisemme on erityislapsi.
Siinä se nyt on, tuo sana jota olen tähän saakka kauhistellen piilotellut alitajuntani syövereissä.
Vaikka rakas lapsemme onkin niin onnekas, että tulee suurella todennäköisyydellä paranemaan täysin ja elämään normaalia elämää, on hän kuitenkin koko elämänsä ajan erityinen. Opettelemme vielä pitkään yhdessä tietynlaisia arkirutiineja ja teemme päivittäin hoitotoimenpiteitä. Kasvettuaan vähän isommaksi lapsemme on lopun elämänsä ajan huolehdittava tavanomaista tarkemmin omasta ruokavaliostaan ja terveydestään.
Kun poika oli vastasyntynyt ja vietimme päivämme sairaalan teholla ja vuodeosastolla, pelko lapsen vammautumisesta tai muusta sairauden tuottamasta erityistarpeesta oli lähes ylitsepääsemätön. Istuin tuntikausia vain pidellen vauvaa sylissäni, tietämättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuolloin päätin, että yhdessä kestämme mitä vain. Mutta olin silti peloissani. Ja häpeissäni. Siksi, että olin niin heikko, että pelkäsin elämää mahdollisesti vammaisen lapsen kanssa.
Nyt minun on helpompi olla näiden ajatusten kanssa, ei vain siksi, että poikamme täysi paraneminen on päivä päivältä varmempaa. Olen vihdoin alkanut ymmärtämään erityisyyden kauneuden.
Poikamme on erityislapsi. Siitä syystä häntä seurataan niin perheen kuin terveydenhoitoalan ammattilaisten toimesta tarkasti ja pidetään huolta, että hänellä on aina kaikki hyvin.
Kun oikein asiaa ajattelen, mielestäni me kaikki olemme erityisiä. Ainakin meidän pitäisi olla. Jokaisen meistä tulisi saada elämämme ihmisten täysi huomio. Ja meidän itse tulisi huomioida jokainen ihminen elämässämme.
Me voimme olla minkälaisia ihmisiä tahansa - pieniä, suuria, laiheliineja, pullukoita, upeita uraohjuksia, ikuisia keikkatyöläisiä, hyviä taloustuntijoita, surkeita säästäjiä, tavoitteellisia kunnian metsästäjiä tai tähän hetkeen tyytyväisiä sohvaperunoita. Ketään ei tulisi tuomita siitä, millaiseksi on syntynyt tai millaisen kehon elämän käänteet ovat itse kullekin tuoneet. Jokaisella pitää olla oikeus olla onnellinen.
Tärkeintä on sisältö. Ja jos sattuu olemaan niin onnekas, että on saanut sielunsa kanneksi ehjän ulkokuoren, sietää siitä olla kiitollinen ihan joka päivä.
Pidetään huolta toisistamme, me Erityiset <3
Seuraava kirjoitus tuleekin Thaimaan maankamaralta, jonne lähdemme pikkumiehen kanssa loppuvuodeksi! :)
Lopuksi ihanan iso ja aurinkoinen kiitos myös kaikille ystävillemme kuluneesta kesästä, joka tuli täyteen lämpimän aurinkoisia muistoja!
