Tiedättehän sen tunteen, kun kiireessä olet lähdössä jonnekin autollasi, joka ei suostu käynnistymään? Yrität yhä uudestaan, eikä mitään tapahdu. Olet jo hätääntymässä ja ehdit sekunneissa rakentamaan mieleesi kunnon stressimöykyn - kunnes autosi päättääkin jatkaa yhteistyötä kanssasi ja käynnistyy kiltisti.
Minä olen ollut tuo käynnistymätön auto viimeiset puoli vuotta, tämän blogini suhteen. Tarkoituksenani oli kirjoitella matkakuulumisia kahden kuukauden Thaimaan-reissultamme, mutta siitä ajasta jäi niin ristiriitaiset tuntemukset, etten tahtonut saada mieltäni järjestykseen. Paljon oli hyviä hetkiä, mutta mukaan mahtui myös harmituksia: epävakainen sää, huonot nettiyhteydet työn tekoon, liian varman päälle pelattu majoitus (varasimme korkeatasoisen huoneiston läheltä palveluita ja sairaalaa, pienen matkakumppanimme turvaksi. Kävi kuitenkin ilmi, että suotta sidoimme itsemme koko reissun ajaksi turvallisen yksitoikkoiseen majapaikkaan, sillä tuolloin vajaan vuoden ikäinen pikku-ukkomme pärjäsi meistä upeimmin!).
Ja ennen kaikkea surffihetket (purjelauta/ SUP), jotka jäivät hankalien olosuhteiden vuoksi ennenkuulumattoman vähäisiksi; kävimme vesillä koko reissun aikana vain vaivaiset kolme kertaa!
Kotiuduimme lopulta 1,5 viikkoa aiottua aiemmin viettämään vuodenvaihdetta kotiimme. Uusi vuosi alkoi sekin käynnistymisvaikeuksin: odotimme ja odotimme, haaveilimme ja spekuloimme, lopulta jo turhauduimme - tänäkään talvena emme näyttäneet saavan edes kunnon jäätä merelle, jotta pääsisimme purkamaan itseämme jääsurffin parissa. Mistä siis oikein kirjoittaisin blogiini, eihän minulla ole mitään kerrottavaa!
Talvi tuli, tuli kevät, ja lopulta kesä. Tuntui vain siltä, että mikään muu ei muutu vuodenaikojen mukana - päällä saa olla samat vaatteet, villasukkine päivineen. Ilma ei lämpene, aurinko näyttäytyy vain hätäisesti.
Elämä yleisellä tasolla on kunnossa: on riittävästi töitä ja ihanan iloinen ja hymyilevä pikkumies on pysynyt terveenä ja osoittautunut rempseän vauhdikkaaksi, nauravaiseksi pikku epeliksi :)
Mutta se ainainen odotus, käynnistymättömyys. Tämä on kuitenkin surffiaiheinen blogi, mistä siis kirjoittaisin?
Tänään ollessani ohjaamassa SUP-tuntia kotivesillämme, havahduin todella katsomaan ympärilleni. Vaikka sää oli sumuisen harmaa, vesillä oli samaan aikaan kolmisenkymmentä iloista suppaajaa ohjaajineen ja kaikkialta kuului naurua, kiljahduksia, höpötystä. Tekemisen meininki kaikui yli kevyen aallokon.
Siinä hetkessä oli minun taika-avaimeni. Olin jo toukokuussa siirtynyt sisätyötiloista merenrantaan, mutta jostain syystä en nähnyt omaa onneani. En nähnyt, että juuri tässä minun on hyvä olla. Tekemisen äärellä, saattaen uusia ihmisiä surffaamisen pariin, kokien yhteisiä onnistumisen hetkiä vesillä, märkäpuvussa välineitä värkkäillen ja asiakkaita palvellen. Seuraten vierestä, kun nyt 1,5-vuotias pikkumiehemme touhottaa rantahietikossa surffivälineitä tutkien, kiviä keräillen, hiekkaa naama täynnä korvista kainaloihin, hölpöttäen iloisesti omaa kieltään asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa, saaden jokaisen hymyilemään hyväntuulisesti.
Tässä minun on hyvä olla.
Ja niin käynnistyi surffiminäni uudelleen.
Olemme siis palanneet pitkän talven jälkeen takaisin kotirannallemme ja pikkusurffarikin jo innokkaasti koittaa päästä temmeltämään meriveteen. Auringon lämpö ja lämpimät päivät olisivat ihanuutta. Mutta näinkin on hyvä <3
Nähdään rannalla!
Minä olen ollut tuo käynnistymätön auto viimeiset puoli vuotta, tämän blogini suhteen. Tarkoituksenani oli kirjoitella matkakuulumisia kahden kuukauden Thaimaan-reissultamme, mutta siitä ajasta jäi niin ristiriitaiset tuntemukset, etten tahtonut saada mieltäni järjestykseen. Paljon oli hyviä hetkiä, mutta mukaan mahtui myös harmituksia: epävakainen sää, huonot nettiyhteydet työn tekoon, liian varman päälle pelattu majoitus (varasimme korkeatasoisen huoneiston läheltä palveluita ja sairaalaa, pienen matkakumppanimme turvaksi. Kävi kuitenkin ilmi, että suotta sidoimme itsemme koko reissun ajaksi turvallisen yksitoikkoiseen majapaikkaan, sillä tuolloin vajaan vuoden ikäinen pikku-ukkomme pärjäsi meistä upeimmin!).
Ja ennen kaikkea surffihetket (purjelauta/ SUP), jotka jäivät hankalien olosuhteiden vuoksi ennenkuulumattoman vähäisiksi; kävimme vesillä koko reissun aikana vain vaivaiset kolme kertaa!
Kotiuduimme lopulta 1,5 viikkoa aiottua aiemmin viettämään vuodenvaihdetta kotiimme. Uusi vuosi alkoi sekin käynnistymisvaikeuksin: odotimme ja odotimme, haaveilimme ja spekuloimme, lopulta jo turhauduimme - tänäkään talvena emme näyttäneet saavan edes kunnon jäätä merelle, jotta pääsisimme purkamaan itseämme jääsurffin parissa. Mistä siis oikein kirjoittaisin blogiini, eihän minulla ole mitään kerrottavaa!
Talvi tuli, tuli kevät, ja lopulta kesä. Tuntui vain siltä, että mikään muu ei muutu vuodenaikojen mukana - päällä saa olla samat vaatteet, villasukkine päivineen. Ilma ei lämpene, aurinko näyttäytyy vain hätäisesti.
Elämä yleisellä tasolla on kunnossa: on riittävästi töitä ja ihanan iloinen ja hymyilevä pikkumies on pysynyt terveenä ja osoittautunut rempseän vauhdikkaaksi, nauravaiseksi pikku epeliksi :)
Mutta se ainainen odotus, käynnistymättömyys. Tämä on kuitenkin surffiaiheinen blogi, mistä siis kirjoittaisin?
Siinä hetkessä oli minun taika-avaimeni. Olin jo toukokuussa siirtynyt sisätyötiloista merenrantaan, mutta jostain syystä en nähnyt omaa onneani. En nähnyt, että juuri tässä minun on hyvä olla. Tekemisen äärellä, saattaen uusia ihmisiä surffaamisen pariin, kokien yhteisiä onnistumisen hetkiä vesillä, märkäpuvussa välineitä värkkäillen ja asiakkaita palvellen. Seuraten vierestä, kun nyt 1,5-vuotias pikkumiehemme touhottaa rantahietikossa surffivälineitä tutkien, kiviä keräillen, hiekkaa naama täynnä korvista kainaloihin, hölpöttäen iloisesti omaa kieltään asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa, saaden jokaisen hymyilemään hyväntuulisesti.
Tässä minun on hyvä olla.
Ja niin käynnistyi surffiminäni uudelleen.
Olemme siis palanneet pitkän talven jälkeen takaisin kotirannallemme ja pikkusurffarikin jo innokkaasti koittaa päästä temmeltämään meriveteen. Auringon lämpö ja lämpimät päivät olisivat ihanuutta. Mutta näinkin on hyvä <3
Nähdään rannalla!
