Arjen ihmeitä

Olemme vihdoin kotona!

Puolentoista viikon sairaalaelon jälkeen koitti hetki, jolloin saimme pukea poikamme hänen ikiomiin vaatteisiinsa, upottaa pienokaisen ylisuuressa toppahaalarissaan turvakaukalon uumeniin ja matkata ensimmäistä kertaa yhdessä kotiin.

Vaikka joudumme vielä palaamaan takaisin sairaalaan leikkausta varten, on riemun tunne kotiutumisesta valtaisa!

Kotona olen väsynein, mutta samalla hupaisin mielin huomannut, kuinka ensi askeleet vauvan kanssa vievät kaiken huomion ja muu maailma unohtuu. Alkuun asettelin itselleni kaikenlaisia tavoitteita päivän tekemisistä, mutta ennen sulan hulluuden saavuttamista totesin, että taitaa sittenkin olla viisaampaa ottaa rennommin ja mennä vauvan ehdoilla. Joistakin asioista on täytynyt luopua, mutta katsoessani Pienen suloisia nappisilmiä tunnen katsovani elämäni suurinta aikaansaannosta, jolle haluan omistaa täyden huomioni.

Välillä tuleva sairaalareissu hirvittää, samoin kuin leikkausta edeltävät, päivittäiset hoitotoimet kotona. Mutta pienokaisen hurja edistyminen ja kehittyminen palkitsee meidät vanhemmatkin niin moninkertaisesti, että sillä voimalla jaksaa vaikka läpi kallion!

Jäätävä tuuli ja kovat pakkaset ovat hidastaneet ulkoilun aloittamista, mutta eilen saimme iloita pojan ensimmäisen ikäkuukauden täyttymistä ensimmäisen ulkoiluhetken parissa. Alkuaskeleet ovat pieniä, mutta sään niin salliessa olemme jo muutaman päivän päästä valmiita pitempiinkin ulkoiluhetkiin. Haaveilenkin siitä, että tulevan kevättalven koittaessa pääsemme kaikki yhdessä merenjäälle nauttimaan lämpimistä auringonsäteistä talvisurffin parissa. Se onkin talven upeinta aikaa, kun kevyt pakkanen pitää lumen maassa muttei jäädytä poskipäitä, ja hanki kimaltelee auringonpaisteessa.
           
 

Vaikka lapseni alkutaival oli kivikkoinen ja edessä on vielä pelottava sairaalareissu, uskon jo vakaasti siihen, että kesään mennessä poikani on saanut terveen paperit ja iloitsemme yhdessä surffirannan hiekasta varpaiden välissä. Tie sinne on pitkä, mutta jokainen hetki pienokaisen seurassa täyttää minut rakkaudella. Nuo pienet hetket ovat arkemme ihmeitä ja tekevät jokaisesta päivästä suurenmoisen kokemuksen.

Ps. Sydämellinen kiitos kaikille ystäville ja tuttaville rohkaisun sanoista ja tuesta.

Unelmista voimaa

Istun hiekkarannalla, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Aurinko lämmittää ihoani, rikailen purjettani valmiiksi. Lauta odottaa jo vesirajassa. Kuulen rannan elämän äänet, mutta nautin saadessani istua yksin omien ajatusteni ympäröimänä. Kiristän alaliikin, nousen hiekalta. Tuuli puhdistaa hiekat hiuksistani ja herättää aistit valmiiksi. Kiristän takaliikin. Purje tuntuu käsissäni täydelliseltä. Kiinnitän trapetsin vyötäisilleni ja rikin lautaan, heilautan kättä tutuille ja kahlaan veteen. Katsahdan merelle, nousen laudalle. Käännän kasvoni tuuleen ja annan mennä.

Olen ryhtynyt näiden pitkien, odotuksentäyteisten päivien aikana tekemään mielikuvaharjoituksia keventääkseni Pienen puolesta tuntemaani tuskaa ja väsymystä. Ajatuksissa käynti surffirannalla sallii hetken rentoutumisen ja antaa voimia.

Olemme takaisin teholla. Pääsimme jo välillä osastolle, jossa sain olla läsnä poikani luona kellon ympäri. Myös pienokaisen isä sai yöpyä kanssamme osastolla vuodenvaihteen yön ja saimme yhdessä ihmetellä vanhan vuoden vaihtumista uudeksi.

Eilen aamulla Pieni nukutettiin koepalojen ottoa varten. Jo edellisenä iltana tehty varjoainekuvaus avasi tilannetta ja saimme vihdoin selkeän suunnan diagnoosille ja hoitotoimenpiteille. Edessä on koepalojen tulosten vahvistumisen jälkeen sittenkin vielä leikkausoperaatio. Vaikka tuleva vähän pelottaakin, se myös helpottaa. Nyt tiedämme, minkälaisen asian kanssa olemme tekemisissä. Ja ennen kaikkea tiedämme, että hyvin suurella todennäköisyydellä pienokaisemme pääsee leikkauksen jälkeen elämään aivan tavallista pienen pojan elämää.

Istuessani pienen sängyn vierellä pidän Pientä käsikapalossa rauhoittaakseni hänen parantavaa untaan. Samalla, kun katseeni pysyy tiukasti pienokaisen saturaatiokäyrässä, vaellan ajatuksineni kauas sinne, missä merten vesi on kuin turkoosia linnunmaitoa, missä lempeä tuuli pehmentää kuuman auringon paahteen.

Istuskelen palmupuun varjossa sametinpehmeällä hiekkarannalla. Kauempana merellä surffarit ratsastavat aaltojen ja tuulen mukana, luonnon suomasta villistä vapaudesta nauttien. Rantavesi leikittelee aaltojen luomalla valkoisella kuohulla, saaden rannalla leikkivät lapset hihkumaan innostuksesta. Oma suloinen poikani pehmeään hiekkaan pyllähdellen katsoo minua onnellisena silmiin ja nauraa.

Pidän unelmista kiinni, sillä vielä koittaa päivä, jolloin haaveet toteutuvat.