Nyt on mammalla kevättä rinnassa! Poika on vihdoin leikattu ja toipunut upeasti ja olemme päässeet kiinni tavanomaiseen arkeen. Vielä joudumme tekemään kotona pienimuotoisia hoitotoimenpiteitä ja käymään kontrollissa sairaalassa, mutta muutoin nappula on kuin kuka tahansa terve, elinvoimainen pikku pakkaus, joka kasvaa ihan silmissä! Vaikka vielä vauva onkin, on pikkumiehelle kasvanut jo luja tahto ja temperamentti, jolla kouluttaa äitiään kellon ympäri :)
Tässä viime viikkojen ja kuukausien ajan olen miettinyt, kuinka onnekas todella olen. En vain sen puolesta, että minua on siunattu kauniilla poikalapsella, minua ympäröi ihana perhe ja ystävät ja saan tehdä työtä rakastamani asian parissa. Mutta raskauden myötä tutustuin perhevalmennuksessa muihin tuleviin äiteihin, ja heidän kanssaan onnistuimme käynnistämään ryhmän, jossa meitä tuoreita äitejä vauvoineen on reilu kymmenkunta!
Masennus on jo pitkään diagnosoitu sairaudeksi, jota mm. pimeä talviaika ja heikentyneet talousnäkymät ruokkivat entisestään. Me suomalaiset emme muutenkaan ole ylettömän valoisaa kansaa; monesti tuntuu melkein siltä, että kansallinen identiteettimme rakentuu "huonosti siinä kuitenkin käy"-henkeen. Varaudumme aina pahimpaan.
Itse suhtaudun elämään jopa naivistisen hyväuskoisesti siksi, etten halua tuhlata yhtä maallista elämääni voivotteluun ja murehtimiseen. Ymmärrän kyllä, milloin tilanne on vakava ja pään pystyssä pitäminen vaatii ylimääräisiä voimia, mutta kieltäydyn antautumasta negatiivisuuden viettelemäksi. Olipa tilanne mikä hyvänsä, uskon että aina lopulta hyvä voittaa.
Mammaryhmämme kanssa kokoonnumme kerran viikossa jonnekin kahvittelemaan ja ihmettelemään kasvatuksen kummallisia koukeroita ja elämää yleensä. Usealle meistä ryhmän ihmiset ovat ensimmäinen oma, kunnollinen sosiaalinen kontakti työelämän ja kodin ulkopuolella, sillä moni ryhmämme jäsen on muuttanut toisaalta tälle seudulle. "Ulkopuolelta tulleena" vaikea onnistua rakentamaan omaa ystäväpiiriä.
Mammaryhmän myötä olen saanut monia ihania ystäviä, joiden kanssa jaamme vauva-arkemme ilot ja surut. Ryhmän tuoma henkinen tuki on osoittautunut korvaamattomaksi etenkin silloin, kun omat voimavarat ovat olleet vähissä. Ja on ihanaa vain lörpötelläkin vauvahöpinöitä ilman pelkoa siitä, että kuulijakunta tympääntyisi :) Jaamme kaikki keskenämme saman elämäntilanteen, joten jaksamme ihastella toinen toistemme ja vauvojemme saavutuksia. Ja mikä tärkeintä, tsemppaamme toinen toisiamme silloin, kun sille on tarvetta.
Yksin ei kukaan jaksa. Tämä pätee kaikkeen elämässä. Sitä voi puskea eteenpäin vaikka raivon vimmalla, mutta jokaiselle tulee joskus väsy. Jokainen kokee joskus pettymyksiä. On sallittua tuntea joskus epäonnistuneensa. On vain uskallettava myöntää ennen kaikkea itselleen, ettei ole täydellinen ja uskallettava nojata tukeen, kun sellainen on tarjolla. Aina tuen ei tarvitse tarkoittaa puhumista ja avautumista omista ongelmistaan. Usein jo se riittää, että tuki on läsnä. On se sitten puoliso, ystävä, tai vaikka tuntemattomista koostuva ryhmä ihmisiä, jotka kaikki ovat kohdanneet saman tilanteen. Pahinta on sulkeutua itseensä ja jäädä yksin. Monesti tuen saaminen vaatii kuitenkin vain yhden rohkean askeleen ottamista.
Kiitoksia ihanalle mammaryhmälleni siitä, että olemme uskaltaneet ottaa tuon yhden askeleen ja löytäneet toisemme. On upeaa tietää, että pitämällä yhtä emme vain tue toisiamme vaan rakennamme samalla tärkeää alustaa lapsillemme, jotka ikätovereina tulevat jakamaan yhteiset päivähoito- ja koulukokemukset. Kuka tietää, ehkä me äidit saamme lapsillemme aikaiseksi jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Surffiystäväni, tiedättehän jo, että meilläkin on oma tukiryhmämme? Se ilmaantuu milloin milläkin kokoonpanolla tuuliselle rannalle nauttimaan yhteisestä harrastuksesta. Siellä kukaan ei kysele mistä tulet, ketään ei kiinnosta saavutuksesi tahi kompurointisi muussa elämässä. Surffirannalla jokainen surffari on tasavertainen. Siellä arki on hyvä unohtaa hetkeksi, kun puhe kääntyy tuuleen, aaltoihin ja välineisiin. Vesillä jokaisen surffarin valtaa ikään, kokoon saati taitoihin katsomatta leikkimielinen seikkailija, joka kiljahtelee lapsenomaisen riemun vallassa, kun luontovoimat tarjoilevat vauhdikkaita hetkiä. Jokainen surffikerta onkin mitä parasta terapiaa!
Ensi kerralla kirjoittelen SUP-asiaa, sillä kevät tuo tullessaan mm. koulutusmatkan ja surffikausikin on taas askeleen lähempänä! Kesää odotellessa, lämpimät terveiset ja hyvän olon toivotukset kaikille!
Tässä viime viikkojen ja kuukausien ajan olen miettinyt, kuinka onnekas todella olen. En vain sen puolesta, että minua on siunattu kauniilla poikalapsella, minua ympäröi ihana perhe ja ystävät ja saan tehdä työtä rakastamani asian parissa. Mutta raskauden myötä tutustuin perhevalmennuksessa muihin tuleviin äiteihin, ja heidän kanssaan onnistuimme käynnistämään ryhmän, jossa meitä tuoreita äitejä vauvoineen on reilu kymmenkunta!
Masennus on jo pitkään diagnosoitu sairaudeksi, jota mm. pimeä talviaika ja heikentyneet talousnäkymät ruokkivat entisestään. Me suomalaiset emme muutenkaan ole ylettömän valoisaa kansaa; monesti tuntuu melkein siltä, että kansallinen identiteettimme rakentuu "huonosti siinä kuitenkin käy"-henkeen. Varaudumme aina pahimpaan.
Itse suhtaudun elämään jopa naivistisen hyväuskoisesti siksi, etten halua tuhlata yhtä maallista elämääni voivotteluun ja murehtimiseen. Ymmärrän kyllä, milloin tilanne on vakava ja pään pystyssä pitäminen vaatii ylimääräisiä voimia, mutta kieltäydyn antautumasta negatiivisuuden viettelemäksi. Olipa tilanne mikä hyvänsä, uskon että aina lopulta hyvä voittaa.
Mammaryhmämme kanssa kokoonnumme kerran viikossa jonnekin kahvittelemaan ja ihmettelemään kasvatuksen kummallisia koukeroita ja elämää yleensä. Usealle meistä ryhmän ihmiset ovat ensimmäinen oma, kunnollinen sosiaalinen kontakti työelämän ja kodin ulkopuolella, sillä moni ryhmämme jäsen on muuttanut toisaalta tälle seudulle. "Ulkopuolelta tulleena" vaikea onnistua rakentamaan omaa ystäväpiiriä.
Mammaryhmän myötä olen saanut monia ihania ystäviä, joiden kanssa jaamme vauva-arkemme ilot ja surut. Ryhmän tuoma henkinen tuki on osoittautunut korvaamattomaksi etenkin silloin, kun omat voimavarat ovat olleet vähissä. Ja on ihanaa vain lörpötelläkin vauvahöpinöitä ilman pelkoa siitä, että kuulijakunta tympääntyisi :) Jaamme kaikki keskenämme saman elämäntilanteen, joten jaksamme ihastella toinen toistemme ja vauvojemme saavutuksia. Ja mikä tärkeintä, tsemppaamme toinen toisiamme silloin, kun sille on tarvetta.
Yksin ei kukaan jaksa. Tämä pätee kaikkeen elämässä. Sitä voi puskea eteenpäin vaikka raivon vimmalla, mutta jokaiselle tulee joskus väsy. Jokainen kokee joskus pettymyksiä. On sallittua tuntea joskus epäonnistuneensa. On vain uskallettava myöntää ennen kaikkea itselleen, ettei ole täydellinen ja uskallettava nojata tukeen, kun sellainen on tarjolla. Aina tuen ei tarvitse tarkoittaa puhumista ja avautumista omista ongelmistaan. Usein jo se riittää, että tuki on läsnä. On se sitten puoliso, ystävä, tai vaikka tuntemattomista koostuva ryhmä ihmisiä, jotka kaikki ovat kohdanneet saman tilanteen. Pahinta on sulkeutua itseensä ja jäädä yksin. Monesti tuen saaminen vaatii kuitenkin vain yhden rohkean askeleen ottamista.
Kiitoksia ihanalle mammaryhmälleni siitä, että olemme uskaltaneet ottaa tuon yhden askeleen ja löytäneet toisemme. On upeaa tietää, että pitämällä yhtä emme vain tue toisiamme vaan rakennamme samalla tärkeää alustaa lapsillemme, jotka ikätovereina tulevat jakamaan yhteiset päivähoito- ja koulukokemukset. Kuka tietää, ehkä me äidit saamme lapsillemme aikaiseksi jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Surffiystäväni, tiedättehän jo, että meilläkin on oma tukiryhmämme? Se ilmaantuu milloin milläkin kokoonpanolla tuuliselle rannalle nauttimaan yhteisestä harrastuksesta. Siellä kukaan ei kysele mistä tulet, ketään ei kiinnosta saavutuksesi tahi kompurointisi muussa elämässä. Surffirannalla jokainen surffari on tasavertainen. Siellä arki on hyvä unohtaa hetkeksi, kun puhe kääntyy tuuleen, aaltoihin ja välineisiin. Vesillä jokaisen surffarin valtaa ikään, kokoon saati taitoihin katsomatta leikkimielinen seikkailija, joka kiljahtelee lapsenomaisen riemun vallassa, kun luontovoimat tarjoilevat vauhdikkaita hetkiä. Jokainen surffikerta onkin mitä parasta terapiaa!
Ensi kerralla kirjoittelen SUP-asiaa, sillä kevät tuo tullessaan mm. koulutusmatkan ja surffikausikin on taas askeleen lähempänä! Kesää odotellessa, lämpimät terveiset ja hyvän olon toivotukset kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti