Olemme vihdoin kotona!
Puolentoista viikon sairaalaelon jälkeen koitti hetki, jolloin saimme pukea poikamme hänen ikiomiin vaatteisiinsa, upottaa pienokaisen ylisuuressa toppahaalarissaan turvakaukalon uumeniin ja matkata ensimmäistä kertaa yhdessä kotiin.
Vaikka joudumme vielä palaamaan takaisin sairaalaan leikkausta varten, on riemun tunne kotiutumisesta valtaisa!
Kotona olen väsynein, mutta samalla hupaisin mielin huomannut, kuinka ensi askeleet vauvan kanssa vievät kaiken huomion ja muu maailma unohtuu. Alkuun asettelin itselleni kaikenlaisia tavoitteita päivän tekemisistä, mutta ennen sulan hulluuden saavuttamista totesin, että taitaa sittenkin olla viisaampaa ottaa rennommin ja mennä vauvan ehdoilla. Joistakin asioista on täytynyt luopua, mutta katsoessani Pienen suloisia nappisilmiä tunnen katsovani elämäni suurinta aikaansaannosta, jolle haluan omistaa täyden huomioni.
Välillä tuleva sairaalareissu hirvittää, samoin kuin leikkausta edeltävät, päivittäiset hoitotoimet kotona. Mutta pienokaisen hurja edistyminen ja kehittyminen palkitsee meidät vanhemmatkin niin moninkertaisesti, että sillä voimalla jaksaa vaikka läpi kallion!
Jäätävä tuuli ja kovat pakkaset ovat hidastaneet ulkoilun aloittamista, mutta eilen saimme iloita pojan ensimmäisen ikäkuukauden täyttymistä ensimmäisen ulkoiluhetken parissa. Alkuaskeleet ovat pieniä, mutta sään niin salliessa olemme jo muutaman päivän päästä valmiita pitempiinkin ulkoiluhetkiin. Haaveilenkin siitä, että tulevan kevättalven koittaessa pääsemme kaikki yhdessä merenjäälle nauttimaan lämpimistä auringonsäteistä talvisurffin parissa. Se onkin talven upeinta aikaa, kun kevyt pakkanen pitää lumen maassa muttei jäädytä poskipäitä, ja hanki kimaltelee auringonpaisteessa.
Vaikka lapseni alkutaival oli kivikkoinen ja edessä on vielä pelottava sairaalareissu, uskon jo vakaasti siihen, että kesään mennessä poikani on saanut terveen paperit ja iloitsemme yhdessä surffirannan hiekasta varpaiden välissä. Tie sinne on pitkä, mutta jokainen hetki pienokaisen seurassa täyttää minut rakkaudella. Nuo pienet hetket ovat arkemme ihmeitä ja tekevät jokaisesta päivästä suurenmoisen kokemuksen.
Puolentoista viikon sairaalaelon jälkeen koitti hetki, jolloin saimme pukea poikamme hänen ikiomiin vaatteisiinsa, upottaa pienokaisen ylisuuressa toppahaalarissaan turvakaukalon uumeniin ja matkata ensimmäistä kertaa yhdessä kotiin.
Vaikka joudumme vielä palaamaan takaisin sairaalaan leikkausta varten, on riemun tunne kotiutumisesta valtaisa!
Kotona olen väsynein, mutta samalla hupaisin mielin huomannut, kuinka ensi askeleet vauvan kanssa vievät kaiken huomion ja muu maailma unohtuu. Alkuun asettelin itselleni kaikenlaisia tavoitteita päivän tekemisistä, mutta ennen sulan hulluuden saavuttamista totesin, että taitaa sittenkin olla viisaampaa ottaa rennommin ja mennä vauvan ehdoilla. Joistakin asioista on täytynyt luopua, mutta katsoessani Pienen suloisia nappisilmiä tunnen katsovani elämäni suurinta aikaansaannosta, jolle haluan omistaa täyden huomioni.
Välillä tuleva sairaalareissu hirvittää, samoin kuin leikkausta edeltävät, päivittäiset hoitotoimet kotona. Mutta pienokaisen hurja edistyminen ja kehittyminen palkitsee meidät vanhemmatkin niin moninkertaisesti, että sillä voimalla jaksaa vaikka läpi kallion!
Jäätävä tuuli ja kovat pakkaset ovat hidastaneet ulkoilun aloittamista, mutta eilen saimme iloita pojan ensimmäisen ikäkuukauden täyttymistä ensimmäisen ulkoiluhetken parissa. Alkuaskeleet ovat pieniä, mutta sään niin salliessa olemme jo muutaman päivän päästä valmiita pitempiinkin ulkoiluhetkiin. Haaveilenkin siitä, että tulevan kevättalven koittaessa pääsemme kaikki yhdessä merenjäälle nauttimaan lämpimistä auringonsäteistä talvisurffin parissa. Se onkin talven upeinta aikaa, kun kevyt pakkanen pitää lumen maassa muttei jäädytä poskipäitä, ja hanki kimaltelee auringonpaisteessa.
Vaikka lapseni alkutaival oli kivikkoinen ja edessä on vielä pelottava sairaalareissu, uskon jo vakaasti siihen, että kesään mennessä poikani on saanut terveen paperit ja iloitsemme yhdessä surffirannan hiekasta varpaiden välissä. Tie sinne on pitkä, mutta jokainen hetki pienokaisen seurassa täyttää minut rakkaudella. Nuo pienet hetket ovat arkemme ihmeitä ja tekevät jokaisesta päivästä suurenmoisen kokemuksen.
Ps. Sydämellinen kiitos kaikille ystäville ja tuttaville rohkaisun sanoista ja tuesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti